Luova itsen ilmaisu ei ole varattu vain taiteilijoille, joten älä paikkaa omia tarpeitasi sekundaareilla tavoilla.
Ensisijaisesti hyvinvointia luo ja ylläpitää se, että on itse se aktiivinen ilmaisija, kokija, luovasti eläjä. En tarkoita luovalla elolla jatkuvaa uniikkiuden aallonharjalla ratsastamista…vaan sitä, että itseilmaisun tarve meissä pääsee toteutumaan oman tekemisen ja olemisen kautta. Joku tekee koristeellisia kakkuja, toinen linnunpönttöjä, kolmas hauskuuttaa lapsia kaikenlaisilla pikku tarinoilla.
Tähän liittyen Alexander Lowen kuvailee, miten mm. jonkun urheilijan tai muun staran fani tavallaan on löytänyt väylän itseilmaisulle tuon fanituksen kautta. Vaikka tuo ihailtu henkilö on se, joka varsinaisesti osallistuu toimintaan koko itsellään, kun taas fani vain egollaan, fanittaja kuitenkin kokee vahvoja tunteita ja itsen ilmaisua. Me tavallaan laajennetaan omaa kokemustonttia isommaksi, kun ollaan tällä tavalla yhteydessä ympäristöön. Ollaan osa yhteisöä, kuulutaan porukkaan. Se on merkittävää. Tämä tapa ilmaista itseään on terveellä pohjalla kun se on toissijaista. Toistan: ensisijaisesti hyvinvointia luo ja ylläpitää se, että itse on se aktiivinen ilmaisija, kokija, luovasti eläjä.
Itseilmaisuakin voi suorittaa
Moni voi miettiä: ai että tämän kaiken muun lisäksi pitäisi ehtiä vielä olla luovakin? Asta Leppä kirjoittaakin* kolumnissaan ”nykyihmisen suorituspaineista”: kaikenlaista pitäisi olla kokemassa, ostamassa, harrastamassa. ”Kaikki nämä vaatimukset virtaavat kaupallisilta toimijoilta. Myös niiden markkinoimat nautinnot ja vapaudet ovat lopulta kaupallisia nautintoja ja vapauksia. Niitä sitten suoritetaan vaikka hampaat irvessä.”.
(*blogiteksti julkaistu alunperin 2020)
Luulen, että moni kuitenkin pohjimmiltaan haluaa nauttia elosta, tekee siinä parhaansa, eikä välttämättä siinä hetkessä tunnista tuota hampaat irvessä menoa. Ja sattumoisin, Lowenin kuvaamalla tavalla, erilaiset tuotteet oivasti paikkaavat meissä olevaa itseilmaisun ja nautinnon kokemisen tarvetta. Lopputulos saattaa olla painekattila ja syvemmällä muhiva tyytymättömyys. Leppä jatkaa: "Pitäisi harrastaa kaikkea mindfulnessista sienivärjäykseen ja tonttuovien tekoon, lukea jokainen ilmestynyt kirja ja tähdätä viime kädessä Havaijin Ironman-kisaan.
Oikeastaan mikään noista tekemisistä ei ole huono juttu, ei edes vaikka niitä tekisi kaikkia samalla viikolla. Paineistava juttu on tuo p-sana, eli pitäisi. Tuleeko "vaatimus" ulkoapäin (harvemmin meiltä oikeasti tuollaista vaaditaan, vaikka kaikenlaista sopii median ehdottaa...) vai onko motivaatio sisäsyntyinen, omasta innostuksesta ja nautinnosta lähtevä?
Kuva: Bernard Hermant / Unsplash
Itseilmaisu saa hehkumaan
Jos palataan taiteilijoihin, olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten artistit, kirjailijat, näyttelijät ovat usein valtavan karismaattisia ja vetovoimaisia. Onko henkilö perinteisten standardien mukaan komea tai kaunis on sivuseikka, jos heistä huokuu…niin, mitä se on? Autenttisuus? Jokin elämän hehku? Ja olen miettinyt, että ehkä tuon hehkun heissä synnyttää juuri se, että he ovat työkseen luovia. Ilmaisevat itseään päivät pitkät ja nauttivat siitä. Sielu tykkää ja kehossa jyllää kaikenlaisia mielihyvän liikkeelle laittamia pikku reaktioita.
Yksi erinomainen tapa ilmaista itseään on vapaa liike. Ilman sanoja, ilman tavoitteita, vain tämän hetken eläminen liikkeen ja läsnäolon kautta. Tänä talvena kun aloitimme uuden Nia-kurssin, parikin palaavaa osallistujaa sanoi "nauttivansa koko sielulla". Se kuulostaa minulle terveelliseltä, se kuulostaa oman luovuuden äärellä olemiselta!
Pohdittavaksi: Mitä tapoja sinulla on luovalle itseilmaisulle? Miten usein annat sille tilaa ja aikaa? Mistä nautit koko sielulla?
